ESTIME OY OMAN ALANSA AINOA GREAT PLACE TO WORK® -YHTIÖ
3.2.2012
Internet-liiketoiminnan kehittämisen asiantuntijayritys Estime valittiin jo toisen kerran yhdeksi Suomen parhaimmista työpaikoista. Edellisen kerran Estime oli sarjassaan sijalla 15. nyt sijoitus parani kolme sijaa!
”Estime on piristävä poikkeus digi- ja markkinointiviestintäalalla. Estimen koko henkilöstö, omistajineen, tekee systemaattisesti yhdessä töitä yhteisen päämäärän eteen ja Estimellä ”me” tulee aina ennen ”minua.” Tämä vahva yhteishenki ja ylpeys estimeläisyydestä johtaa myös korkeaa asiakastyytyväisyyteen.”, toteaa Great Place to Work® Institute Finlandin toimitusjohtaja Panu Luukka.
Estime kasvaa nopeasti ja on noussut oman alansa ykköseksi myös myyntikatteella mitattuna. Yhtiössä on kolmen vuoden ajan seurattu Great Place To Work –tutkimuksen avulla sekä työtyytyväisyyden että johtamiskulttuurin kehittymistä. ”Kovassa kasvussa, kilpailulla toimialalla, ei pelkkä yksilötason osaaminen riitä. On tärkeää pitää väki tyytyväisenä ja johtaminen kunnossa. Tähän ei tarvita lomamökkejä Lapissa eikä hirmuoptioita. Hyvä kommunikaatio, yhteishenki ja vaikkapa sovittujen pelisääntöjen kunnioittaminen voivat olla ratkaisevia seikkoja hauskan pitoa unohtamatta. GPTW-tulokset heijastuvat suoraan menestykseemme”, sanoo Estimen toimitusjohtaja Tomi Halonen.
Great Place to Work® Institute on maailmanlaajuinen tutkimus- ja konsulttiyhtiö, joka toimii 45 maassa. Vuosittain GPW Institute tutkii yli 5 500 organisaatiota maailmanlaajuisesti ja sen Trust Index© -henkilöstökyselyyn vastaa vuosittain yli 2 000 000 eri organisaatioiden työntekijää. Vuonna 1991 perustetun GPW Instituten tavoitteena on rakentaa parempaa yhteiskuntaa auttamalla yrityksiä kehittymään paremmiksi työpaikoiksi. GPW Institute käyttää kehittämiään Trust Index© -henkilöstökyselyä sekä Culture Audit© -johtamiskäytäntöselvitystä mm. Euroopan parhaat työpaikat -listan sekä maakohtaisten listojen laadinnassa.
Lisätiedot: toimitusjohtaja Tomi Halonen, 0400-47 88 38, tomi.halonen@estime.fi
toimitusjohtaja Panu Luukka, 040 53 00 889, pluukka@greatplacetowork.fi